Hyppy! Ry on yhdistys, joka järjestää kerran vuodessa kehitysvammaisten teatteritapahtuman Mikkelin Teatterissa. Yhdistys järjestää myös seminaareja ja koulutusta esiintyjille sekä heidän ohjaajilleen. Tapahtumaa on tarkoitus kehittää, tehdä siitä kaksipäiväinen kansallinen  ja tulevaisuudessa toivon mukaan myös kansainvälinen tapahtuma. Tähän asti tapahtumassa on nähty teatteria ja tanssia, mutta jatkossa mukana voi olla vaikkapa musiikki- tai sirkusesityksiä, runoja…. tai vaikka taidenäyttely.

Mikkelin näyttämötapahtuma Hyppy! alkoi sattumalta. Olin teatterinjohtajana Mikkelissä vuosina 2014-18. Teatterin vanha pieni puoli muutettiin klubiksi, jossa oli monimuotoista vierailutoimintaa. Teatterin fb-sivulle ilmestyi erään musiikki-illan jälkeen kommentti: ”Voisinpa minäkin esiintyä siellä.” Aloin tutkia, kuka kommentin takaa löytyy. Kommentoija oli nuori mies, joka harrastaa musiikkia ja teatteria ja käy tuetussa työssä. Hän on kehitysvammainen. Aloin miettiä, miksi tämä nuori mies – ja moni muukin – ei voisi esiintyä klubilla. Pyysin avuksi kahta teatterin näyttelijää, joilla oli osaamista yleisötyöstä. Nopeasti Mikkelistä löytyi sopivia ryhmiä, jotka ilmoittivat olevansa mielellään mukana. Heti ensimmäisellä tapaamisella kävi selväksi, että klubi ei tilana riitä vaan on parempi siirtyä suoraan isolle näyttämölle. Ja niin käynnistyi Hyppy!

Hyppy!-tapahtuman tarkoitus on tuottaa iloa tekijöille ja kokijoille, vahvistaa tunne-elämän taitoja, samoin myös kognitiivisia ja motorisia taitoja. Mutta Hyppy! on myös ensimmäinen etappi kohti maailmaa, jossa jokaisella ihmisellä on oikeus ja mahdollisuus tuottaa taide-elämyksiä joko harrastajana tai ammattilaisena. Muualla maailmassa on jo teattereita, joissa kehitysvammaiset näyttelijät työskentelevät ammattimaisesti rinnakkain ei-kehitysvammaisten näyttelijöiden kanssa. Suomessa ollaan vielä kaukana tästä, mutta uskon, että ihmiset alkavat olla valmiita vastaanottamaan tämän ajatuksen. Kuvataiteen puolella on jo residenssi-taiteilijoita, joilla on omia näyttelyitä. Ja musiikki-maailmasta tuttu ilmiö on Pertti Kurikan Nimipäivät, joka toimi ammattimaisesti keikkaillen. 

Olet tervetullut liittymään yhdistykseen riippumatta siitä, onko sinulla jokin kosketuspinta kehitysvammaisiin tai ei. Pelkkä into riittää. Ja vaikka et liittyisi yhdistykseen, voin lämpimästi suositella esityksen kokemista. Kun katsomon ja näyttämön raja yhtäkkiä häviää ja esiintyjät ja yleisö yhdessä nousevat tanssimaan, ymmärrät, mitä ja mikä on Hyppy!

Katriina Honkanen
Hyppy! Ry
Puheenjohtaja

Kategoriat: Yleistä